Olen varma siitä, että olemme huonolla tiellä. Irak kieltäytyy ottamasta vastaan omia kansalaisiaan ja vonkuu silti ja siksi kansainvälistä apua. Kiristystä. Afganistanin palautukset ovat lähes kokonaan loppuneet. Sama juttu, apua halutaan. Afrikan sarveen sekä muihin mantereen maihin palautukset ovat aina olleet niin ja näin. Olemme hoitaneet huonosti neuvottelut kielteisen päätöksen saaneiden lähtömaiden kanssa. Tämä maksaa meille hirvittäviä summia. Olisiko aika siirtyä kuljettajan paikalle, eikä olla ajopuuna?

(Lisäys)
Tässä on hyvä huomata se, ennen leimakirveen heiluttelua, että en kritisoi sanallakaan myönteisen päätöksen saaneita tai myöntämisen perusteita. Miksi? No siksi, että luotan siihen, että järjestelmä toimii! Siltä osin.

 

 

Ajatuksia huostaanotosta ja sijaisperheistä
Työmaalla taas