Oma KV-ura alkoi UNDOF-operaatiosta 1988 – 1989 (16kk). Tuolloin YK:n rauhanturvaamisoperaatiot palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla. Muistoksi saimme pinssit. Niitä kannetaan ylpeydellä. Tuon kokemuksen vuoksi – vaikka ei se pelkästään positiivinen ollut...
Minä voinen kutsua itseäni ainakin jonkinlaiseksi AY-aktiiviksi, koska olen ollut aktiivisesti mukana vuosia, mutta toki kulma asioihin on meillä ollut, ja edelleen on, jonkin verran erilainen kuin nykyisillä räyhäoppositioammattiyhdistysliikkeen johtajilla. Nämä...
Tänään opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen reagoi nopeasti opettajien huoleen siitä, että joitakin oppilaita oikeasti otettaisiin töihin siihen ammattiin, mihin heidät puoliväkisin tai väkisin koulutetaan. Suurin osa toki hakeutuu ihan itse aloille ja opiskekee...
Oikeusministeri Antti Häkkänen on tehnyt hyvää työtä. Kansalaisten ja yleisen oikeustajun mukaisia lakiesityksiä on tehty useampia. Tänään mediassa oli vaatimus kovemmista rangaistuksista yleensä ja sakon muuntamisesta vankeudeksi. Rangaistusasteikot ovat mielestäni...
Hetkinen! Palloliiton selitykset hyväksikäyttötapauksessa ontuvat todella pahasti! Onhan se nyt täysin käsittämätöntä, että Palloliitto tai mikä muu lajiliitto tahansa suhtautuu lasten hyväksikäyttöön noin ylimalkaisesti! Nollatoleranssi on ratkaisu! Itse...
Hyvät ystävät. Olen sitä mieltä, että turvapaikkajärjestelmää on muutettava. Me olemme kansa, joka haluaa auttaa todellisessa hädässä olevia. Näin sen pitää ollakin. Me olemme myös maa, jolla on oikeus päättää siitä kuka sen alueelle saa tulla ja tänne jäädä. Meillä...